Enkelinsulkakynä
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
My Little Pony
lauantai 14. tammikuuta 2012
New Laptop - Uusi läppäri
Well, technically, it's not new-new. I bought it used, and it's rather a senior citizen for a laptop, but for me, it's new. It's all pretty with a black cover, especially now that I stuck some silver butterflies on it, and my empirical tests have confirmed that the promised 2 hours of battery life do indeed hold true. Also, the first thing I did after getting the 'net connection to work was to install Scrivener. (I'm addicted to Scrivener nowadays. I write everything on it. Yes, even this.) Obviously this means I've gotten a ton of writing done, right?
tiistai 3. tammikuuta 2012
Keplo Leutokalma - Skulduggery Pleasant
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
NaNoWriMo
torstai 11. elokuuta 2011
Asiaa sivuten
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Full Circle
Of course, by any logic, it shouldn't. I use Finnish every day, after all; I speak Finnish, listen to others speak it, read various texts ranging from school assignments to weather forecasts. And, yes, I do write in Finnish, whether it be notes in class or secret messages to another player in a game.
However, it is very rare indeed that I write fiction in Finnish. And that, as I have noticed this past weekend, feels quite strange indeed.
So many games and nobody to play... |
When I first started writing my own stories, on my very first own computer all those years ago, they were all in Finnish. Of course they were; I hardly knew any English back then, and besides it was ridiculous to even think of a Finnish person writing in English. It felt natural to use my mother tongue. As years passed, though, I got exposed to English texts more and more, and ventured into the language for my own writings as well. (Of course, back then my language skills regarding English were far from the best. I have some samples left from when I was thirteen, and I make an effort not to look anywhere near them. It was my worst subject as a kid.)
Now, twice as old and only half as confident in my skills, it seems like I've come full circle at last. After the better part of a decade spent writing in English, I'm again venturing into Finnish as a means of expressing myself in creative manners. It is the first time I do so outside school assignments ever since primary school, and yes, it does feel very strange.
At times, I almost felt lost when trying to put my words on the screen in that one chapter. I kept grasping for the right phrase, wondering about which of several synonyms would have the right connotations, trying out the feel and sound of the language. I had to remind myself about the correct punctuation and grammar for Finnish, and caught myself wondering about commas and quotation marks again. Should I use the colloquial term here, or go for the more neutral one? How casual or formal should my narrative be, and what about dialogue? There are so many different ways to write various tones of dialogue in Finnish, ways I am in no way confident I am capable of. The most formal written language would feel strange for a teenage boy, but then how far should I go in the other direction?
Somehow, though, I managed to write that one chapter, the very start of a much longer story. I'll still have to reread it, and have others read it, and edit and modify and rewrite and summarize and expand, but for the time being, I have written it. I have written it in Finnish.
It feels strange.
It also feels great.
*
Tuntuu oudolta kirjoittaa suomeksi.
Tietenkään sen ei millään logiikalla pitäisi tuntua siltä. Minähän kuitenkin käytän suomea joka päivä; minä puhun suomeksi, kuuntelen muiden puhuvan sitä, luen erinäisiä tekstejä koulutehtävistä sääennusteisiin. Ja kyllä, minä kirjoitan suomeksi, olivat kyseessä sitten muistiinpanot tunnilla tai salaiset viestit toiselle pelaajalle.
On kuitenkin tosiaan hyvin harvinaista, että kirjoitan fiktiota suomeksi. Ja se, kuten huomasin viime viikonloppuna, tuntuu todellakin kovin oudolta.
Pelaaminen on värikästä touhua. |
Kun ensi kertaa aloin kirjoittaa omia tarinoitani, ensimmäisellä omalla tietokoneellani monen monituista vuotta sitten, ne olivat kaikki suomeksi. Totta kai ne olivat. Tuskin osasinkaan englantia silloin, ja sitä paitsi tuntui naurettavalta edes ajatella, että suomalainen henkilö kirjoittaisi englanniksi. Oli kovin luonnollista käyttää äidinkieltäni. Kun vuodet vierivät, altistuin kuitenkin yhä enemmän englanninkielisille teksteille, ja kokeilin tätä kieltä myös omissa kirjoituksissani. (Tietenkin tuolloin kielitaitoni englannin suhteen oli kaukana parhaasta. Minulla on joitakin näytteitä jäljellä kolmanneltatoista ikävuodeltani, ja pyrin olemaan katsomatta niiden lähellekään. Kyseessä nyt kuitenkin oli huonoin aineeni lapsena.)
Nyt olen kaksi kertaa niin vanha ja vain puolet niin itsevarma, ja näyttää, että olen palannut takaisin lähtöpisteeseen. Vietettyäni paremman puolen vuosikymmenestä kirjoittaen englanniksi, uskaltaudun taas suomen kieleen tapana ilmaista itseäni luovasti. Tämä on ensimmäinen kerta alakoulun jälkeen, kun teen näin koulutehtävien ulkopuolella, ja kyllä, se tuntuu hyvin oudolta.
Toisinaan tunsin olevani aivan hukassa yrittäessäni saada sanoja ruudulle tuohon yhteen lukuun. Yritin löytää oikeaa tapaa sanoa jotain, miettiä mikä monista synonyymeistä toisi oikeat konnotaatiot, kokeilla kielen tuntua ja kuuloa. Minun piti muistuttaa itseäni suomen välimerkki- ja kielioppisäännöistä, ja huomasin taas ihmetteleväni pilkkuja ja lainausmerkkejä. Pitäisikö minun käyttää tässä murteellisempaa ilmaisua, vai valita neutraalimpi muoto? Miten arkista tai muodollista pitäisi kerrontani olla, ja entä sitten vuoropuhelu? On niin kovin monta eri tapaa kirjoittaa keskustelun eri sävyjä suomeksi, tapaa joita en todellakaan uskalla väittää hallitsevani. Kaikkein muodollisin kirjakieli tuntuisi oudolta teinipojalle, mutta miten kauas toiseen suuntaan minun sitten pitäisi mennä?
Jotenkin kuitenkin onnistuin kirjoittamaan sen yhden luvun, paljon pidemmän tarinan alkupisteen. Minun pitää vielä lukea se uudestaan ja laittaa muut lukemaan se, minun pitää muokata ja muunnella ja kirjoittaa uudelleen ja tiivistää ja laventaa, mutta tältä erää olen saanut sen kirjoitettua. Olen saanut sen kirjoitettua suomeksi.
Se tuntuu oudolta.
Se tuntuu myös hienolta.
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Prokrastinaatiota
Jos saisin valita yhden englanninkielen sanan, joka saisi vastineen suomesta, olisi valintani ehdottomasti "procrastination".
Suomesta toki löytyy erinäisiä korvikkeita, kuten "viivyttely", jota joskus on minulle ehdotettu, mutta mikään niistä ei oikein kuvasta sanaa oikein. En voi oikein sanoa viivytteleväni, jos päätän siivota huoneeni, vaikka motiivinani olisikin lykätä jotain toista tehtävää. "Lykkäys" pääsee myös lähelle, mutta ainakaan minun korvaani se ei tunnu samalta. Oikea prokrastinaatio on jatkuvaa, ei yksittäinen päätös. Liekö vika sitten kielikorvassani, en tiedä, mutta jokin ei vain sovi.
Tänään olin aikeissa kirjoittaa, mahdollisesti jopa tehdä koulutöitä. Sen sijaan päädyin siivoamaan huoneeni, lakaisemaan asunnon yhteiset tilat, kävelemään sinne kauimmaiselle kaupalle ihan vain tarrahyllyä katsomaan, ja tekemään paljon muuta joka ei ole missään nimessä kirjoittamista. Nyt minulla on siisti huone, paljon enemmän perhostarroja ja tunne, että olen tehnyt jotain, muttei juurikaan lisää tekstiä. (Ideoita kyllä. Prokrastinaatio on upea tapa kehittää ideoita.)
Myönnettäköön, ettei tämä taipumus ole aina huono asia. On asioita, joita en ikinä saisi tehdyksi, jos en olisi kiireisenä välttelemässä muita askareita. Ikävä kyllä prokrastinaatioon tuppaa kuulumaan se, että välteltävä asia on juuri se, mitä pitäisi olla tekemässä.
Tiedän, mitä haluan kirjoittaa. Päässäni kuhisee sci-fi-novelli ja kauhufantasiaa ja sen seitsemän muuta tarinaa, mutta tekisin mieluummin kaikkea muuta. On niin paljon helpompi asetella Pokémon-hahmoja ikkunalaudalle kuin oikeasti tehdä jotain tuottoisaa.
Kyllä minä vielä jotain aikaan saan. Tämäkin on jo eteenpäin. Blogimerkintä on ehkä lyhyt tekstiksi, mutta huomattavasti enemmän kuin mitä sain aikaiseksi pehmoleluja järjestellessäni.
Nyt suonette anteeksi; minulla on videopelejä aakkostettavana.
…Ai pahus, tein sen jo.
*
If I could pick one English word to have a Finnish equivalent, my choice would definitely be "procrastination".
Finnish does have various replacements, such as "viivyttely" ("dallying"), which has been suggested to me once, but none of them quite capture the word right. I can't really say I'm dallying if I decide to clean my room, even if my motive does happen to be postponing some other task. "Lykkäys" ("postponing") also gets close, but at least my ear doesn't find it quite the same. Real procrastination is continuous, not a single decision. Maybe the fault lies with my ear for language, I don't know, but somehow it does not fit.
Today I planned to write, perhaps even do some school work. Instead I ended up cleaning my room, sweeping the common areas, walking to the furthest store just to see their sticker shelves, and doing a lot of other things that are nowhere near writing. Now I have a clean room, a lot more butterfly stickers, and a feeling I've done something, but very little text. (A lot of ideas, though. Procrastination is a marvellous way of developing ideas.)
I'll admit this tendency is not always a bad thing. There are things I'd never get done if I wasn't busy avoiding other tasks. Unfortunately procrastination has a habit of including the sad fact that the thing I'm avoiding is exactly what I should be doing.
I know what I want to write. My head's swarming with sci-fi short stories and horror fantasy and a dozen other stories, but I'd rather do just about anything else. It's so much easier to organize Pokémon figurines on the window sill than to actually do something productive.
I'll get something done yet, though. Even this is a step forward. A blog entry may be short as far as texts go, but it's quite a bit more than I managed to do while shuffling my stuffed toys about.
Now do excuse me; I have some video games to alphabetize.
…Oh darn, I already did that.